Tai valitse jokin näistä toimiviksi todetuista ohjeista:
Muurinpohjaletut, eli muurikkaletut, ovat ehdottomasti Suomen kesäisimpiä herkkuja. Niihin voi tuoda lisämakua ohrajauhoilla ja tarjoilemalla ne mansikkahillon sijaan vaikkapa vaahterasiirapin, jäätelön, kookoshiutaleiden tai hunajan seurassa.
Ensimmäiseksi vatkataan vanhan ajan luomutäysmaidon joukkoon ohrajauhot, sitten vehnäjauhot. Vatkataan sen jälkeen samaan joukkoon kananmunat, suola ja sulatettu voi tai vaihtoehtoisesti öljy. Sekoitetaan tasaiseksi. Taikina saa turvota mieluusti parikin tuntia ennen paistamista.
Muurinpohjapannu kuumennetaan ja voidellaan pienellä voinokareella. Sitten pannulle kaadetaan noin desilitran verran taikinaa, kallistellaan, jotta niistä tulee mahdollisimman ohuita ja isoja. Jos pannu on liian painava kallisteltavaksi, taikinan voi levittää myös lastan avulla pannun laidoille. Paistellaan, kunnes kumpikin letun puoli on kullanruskea. Nautitaan tuoreeltaan.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.